top of page

​AGRAN KOULULAISTEN KIERRÄTTÄÄ-PROJEKTI TOI ISON JOULUILON V. 2014

Marjaanan koristeltu joulukuusi oli kaatunut ja muovinen kuusenjalka mennyt rikki. Perheen joulusuunnitelmat olivat pilalla, kun joulu oli vasta alkanut, sillä sukua ja vieraita oli tulossa heti seuraavana päivänä. Marjaana yritti löytää Tapaninpäivän aamuna tietokoneesta uutta kuusta ja kuusenjalkaa. Eipä onnistunut, kun kaupat olivat vielä kiinni. Aamukuudelta Marjaana löysi meidän muovikuusi-ilmoituksemme tori.fi:ssä ja ajatteli, josko meillä olisi mahdollisuus Tapaninpäivästä huolimatta auttaa asiassa. Samassa ilmoituksessa oli myös rautainen kuusenjalka myytävänä. Hän löysi myös Agran koululaisten osoitteen Turun keskustasta, jonne ei ollut pitkä matka kotoaan Hämeenkadulta. Sitten enää vaan toivoi, että tavarat olisivat vielä myymättä ja että olisimme Turussa joulua viettämässä. Hän ei kehdannut niin varhain jouluaamuna soittaa, eikä laittaa tekstiviestiä, vaan päätti yrittää hiljaisempaa sähköpostia ja laittoi viestin tulemaan. Oli taas onnea matkassa, kun sattumalta heräsin varhain kurkkimaan saapuneita sähköposteja. Jo kahdeksan maissa soitin Marjaanalle, joka puhui kuiskaten, ettei vain herättäisi perhettä. Marjaana oli valtavan onnellinen soitosta ja sovimme, että hän lähtee heti hakemaan kuusen ja ostaa rautaisen jalankin seuraavaa vuotta varten. Matkalta Marjaana vielä soitti ja pyysi saada ostaa koulumme Hääkahviakin, jos suinkin onnistuu! Tottakai onnistui. Kun hän hetken kuluttua kaarsi talomme eteen, olimme jo vastassa kuusipaketin ja kuusenjalan sekä kahvien kera. Voi sitä onnistumisen riemua! Halaamisesta ei ollut tulla loppua. Marjaana kertoi, että kuusen kaatumisen jälkeen olohuoneessa oli ollut kauhea sotku, kuusenoksat olivat katkenneet sekä paljon rikkimenneitä koristeita levinnyt kaikkialle. Eikä perheen juhlatunnelma ollut mitenkään huipussaan. Siksi Marjaana yritti pelastaa perheensä joulun ja yllättää kaikki tällä uudella kuusella. Marjaanan mukaan Agran koululaiset ovat hänelle enkeleitä, jotka pelastivat hänet ja perheensä joulun ja jouluilon ja siksi hän halusi vielä lisäksi lahjoittaa koulullemme 20 euroa. Lopuksi sain häneltä kauniin joulukortin, jossa luki: Sydämellinen kiitos tästä aamun jouluisesta lahjasta! Kiitoksia Marjaanalle koulumme auttamisesta! Agran koululaiset ry Pirkko Hellsten

bottom of page